6. Lausunta kielellistä identiteettiä ilmentämässä

Lausunta on ollut kulttuuripäivien suosituin esityslaji. Kymmenen ensimmäisen vuoden ajan lähes puolet kaikista kilpailuun osallistuneista oli lausuntanumeroita.

Lausuntaesityksiä tutkinut Maija Koivisto on nähnyt niiden yhteyden neljään eri aikakauteen. Suomen kielen valtakausi oli 1956-1969, visuaalisuuden aikakausi 1970-1978, varsinaisen viittomakielen aikakausi 1979-1996 ja viittomakielisyyden aikakausi vuodesta 1997 eteenpäin.

Suomen kielen valtakaudelle oli tyypillistä oralismin tuoma kielteinen vaikutus kuurojen käsitykseen omasta kielestään. Kuurot ottivat mallia valtakulttuurista, eivätkä osanneet arvostaa viittomakielen omia piirteitä. Lausunnalla nähtiin olevan myönteisiä vaikutuksia viittomakielen kehitykselle. Kilpailijoiden näet oli tosissaan mietittävä, miten runon voi ilmentää kauneimmalla tavalla.

Monet merkittävien runoilijoiden teokset asettivat viittojille suuret vaatimukset, sillä oralistisen koulun käyneinä heidän suomen kielen taitonsa oli heikkoa. Kulttuuripäivien alkuvaiheessa runoja esitettiin pikemminkin viitotulla suomen kielellä varsinaisen viittomakielen sijasta. Tällainen viittominen oli kuitenkin niin esiintyjille kuin katsojillekin vierasta. Esitykset olivat kankeita ja pitkäveteisiä. Esimerkiksi runoissa alkuperäisen tekstin pintarakenne kääntyi hyvin viittomakielelle, mutta eivät tekstin sisältämät merkitykset. Suuren suosion vuoksi lausuntaesitykset jaettiin kokeneempien A-sarjaan ja aloittelijoiden B-sarjaan sekä vielä Mestari-sarjaan. A-sarjassa kilpailivat todennäköisemmin kuuroutuneet, joilla oli yleensä paremmat suomen kielen taidot kuin varsinaisilla kuuroilla.

Visuaalisuuden aikakaudella viittomakielen ja kuurojen kulttuurin arvostus alkoi kasvaa, kun viittomakielen ilmaisurikkaus ja sillä esitetty kulttuuri nähtiin ylpeyden aiheena. Myös yhteisön historiaa tuotiin esille ja puhemenetelmä asetettiin kriittiseen valoon. Visuaalisuus-termi liitettiin ensin näytelmiin ja visuaalinen teatteri oli teatteria nimenomaisesti silmille. Visuaalisuus alkoi yleistyä kaikessa kuurojen kulttuurissa ja se erotti kuurojen omaehtoisen kulttuurin kuulevien suomenkielisestä kulttuurista. Kulttuuripäiville saatiin uusia lajeja kuten visuaalinen kerronta, visuaalinen teatteri ja visuaalinen runous.

Varsinaisen viittomakielen aikakautta värittivät keskustelut kuurotietoisuudesta, viittomakielestä ja kulttuuripäivien esityskielestä. Kuurotietoisuus painotti tiedostamista, itsensä hyväksymistä ja kuurojen oikeuksien ajamista ja puolustamista. Suomeen rantautuivat myös viittomakielen tutkimuksen uusimmat tulokset, jotka vaikuttivat näkemyksiin kielen rikkaudesta ja arvostuksesta. Kuuurotietoisuus ilmeni esityskielessä vuodesta 1982 alkaen, jolloin myös nuorten rooli kasvoi ja uusia esitysmuotoja kokeiltiin. Aiheet löytyivät kuurojen elämästä, josta nousi näkyviin myös turhautuneisuutta kuten Aino Lahdenperän runossa Vihaan ja rakastan.

Uudenlaiset tuulet eivät olleet kaikkien mieleen. Erityisesti kuoroesityksissä uudenlainen viittominen herätti tunteita puolesta ja vastaan. Joidenkin mielestä viittomakieli ei sopinut lainkaan siihen, kun taas joidenkin mielestä viittomakieli oli palaamassa sille alkuaan kuuluneelle, Albert Tallrothin aikaiselle paikalle.

1990-luvun alussa pohdittiin pohjoismaisissa seminaareissa jälleen kuurojen kulttuuria ja esiin nostettiin uusi käsite viittomakielinen kulttuuri. Termiä viittomakielinen ryhdyttiin käyttämään laajemmissa yhteyksissä. Käsite toi uuden näkökulman yhteisön identiteetistä käytävään keskusteluun. Nyt kieli – ei kuulo – määräsi identiteetin. Kuurojen yhteisössä keskusteltiin myös siitä, puhuako kuurojen kulttuurin sijaan viittomakielisestä kulttuurista, ja siitä, kuuluuko viittomakielinen kulttuuri myös viittomakielisille kuuleville.

Viittomakielisyyden aikakaudella vuosituhannen vaihteesta alkaen kulttuuripäivät toisaalta vaalivat ja elvyttivät vanhoja perinteitä ja toisaalta etsivät uutta suuntaa. Espoossa järjestettiin vuonna 1999 kulttuuripäivät Eläköön Espoo! Viittomakielinen kulttuuritapahtuma. Tuolloin kulttuuripäivillä käytettiin ensimmäisen kerran virallisesti termiä viittomakielinen. Tällä hetkellä viittomakieli käy sukupolvenvaihdosta ja kuurojen kulttuuri hakee uusia ilmenemismuotoja.