Puhelin ja nopeat viestit

Kuurojen keskinäinen viestintä oli pitkään henkilökohtaisten tapaamisten tai kirjeiden ja postikorttien varassa. Silloin kun kuulevien kanssa piti käyttää puhelinta, oli turvauduttava toisten apuun, mikä teki kuuron riippuvaiseksi muista ihmisistä.

Ongelman ratkaisi tekstipuhelin, joka oli keksitty Yhdysvalloissa 1970-luvulla ja joka levisi Pohjoismaissa nopeasti käyttöön. Siinä tavalliseen puhelinliittymään oli yhdistetty viestin kirjoittamista varten näppäimistö ja näyttö, jolla lähetetyt ja vastaanotetut viestit olivat nähtävillä. Tekstipuhelin mahdollisti siis puhelun kaltaisen, nopean viestinnän kahden henkilön välillä, ilman välikäsiä. Keskustelut tavallisen puhelimen ja tekstipuhelimen välillä taas mahdollistuivat, kun puhelu soitettiin välityskeskukseen, jossa viestit muutettiin kirjoituksesta puheeksi ja päinvastoin.

Suomessa tekstipuhelimia kokeiltiin vuonna 1979, myönteisin tuloksin. Vuonna 1980 tekstipuhelin hyväksyttiin invalidihuoltolain mukaiseksi apuvälineeksi, ja vähitellen myös yhdistykset ja yksittäiset kuurot käyttäjät alkoivat saada laitteita. Ensimmäinen tekstipuhelujen välityskeskus aloitti Suomessa toimintansa vuonna 1981. Vuonna 1982 tekstipuhelimia oli käytettävissä jo noin sata, ja Kuurojen Lehti alkoi julkaista liitteenä tekstipuhelinluetteloita.

Kuurot ottivat tekstipuhelimen käyttöön nopeasti, koska se helpotti arkisten asioiden hoitoa. Puhelinten määrä lähtikin nopeasti nousuun. Laite loi uudenlaista yhteisöllisyyttä, sillä se antoi vaihtoehdon kasvokkaisille tapaamisille ja kirjeiden kirjoittamiselle. Viestintä tapahtui kuitenkin kirjoitetulla kielellä ja vaati näin ollen kohtalaista suomen tai ruotsin taitoa.

Tekstipuhelin oli olennainen osa kuurojen viestintää aina vuosituhannen vaihteeseen saakka, jolloin uudet viestintätekniikat, kuten tekstiviestit ja sähköposti, vähitellen syrjäyttivät sen.

1980-luvulla alettiin ottaa käyttöön myös muita viestintävälineitä. Vuonna 1989 alkoi kokeilu, jossa selvitettiin mahdollisuuksia käyttää sähköpostia (jota tuolloin nimitettiin teleboxiksi) ja tietopankkeja. Sähköpostin ohella käyttöön tuli pian Internet, ja sen myötä eri maiden rajat ylittävät kuurojen verkostot olivat välittömästi saavutettavissa.

Myös kuvapuhelimet kiinnostivat kuurojenyhteisöä. Niiden toivottiin yleistyvän, koska silloin olisi puhelussa mahdollista käyttää viittomakieltä. Kuvapuhelimen mahdollisuuksia selvitettiin ja kokeiltiin 1980-luvun lopulta lähtien. Kuvapuhelimen avulla oli tarkoitus parantaa kuurojen sosiaalisia kontakteja, mahdollistaa suorat yhteydet viranomaisiin ja kuurojentyöntekijöihin sekä saada myös tulkkauspalveluja. Vuonna 1999 kuvapuhelimia oli yhteensä 21 kappaletta 17 kotitaloudessa.

Kun matkapuhelimet tulivat käyttöön, kuurojenyhteisö otti tämän välineen nopeasti käyttöönsä nimenomaan niissä olevan tekstiviestiominaisuuden vuoksi. Samasta syystä kommunikaattorit olivat kuurojen suosiossa. Kun matkapuhelinten hinnat laskivat, ne yleistyivät nopeasti kuurojen piirissä. Tekstiviestit helpottivat monella tavalla yhteydenpitoa sekä kuuroihin että kuuleviin. Matkapuhelinten kehitys on tuonut puolestaan uusia monipuolisia tapoja pitää yhteyttä ja hoitaa arkipäivän asioita. Tärkeimpiä ominaisuuksia on ollut liikkuva viittomakielinen videokuva älypuhelimissa.