|
5. Illanviettoja juhlia
Kuurojen urheiluseuroilla on ollut myös sosiaalinen rooli. Ne ovat rakentaneet kuurojen yhteenkuuluvuutta ja tarjonneet viittomakielistä vuorovaikutusta. Niissä järjestettiin harjoittelun ja kilpailemisen ohella myös juhlia ja illanviettoja.
Ensimmäinen seuran voimistelunäytös pidettiin vuonna 1907. Näytösten tarkoituksena oli innostaa jäseniä urheilusuorituksiin ja myös esitellä toiminnan tuloksia.
Iltamien ohjelmassa oli muun muassa puheita ja esitelmiä sekä taikatemppuesityksiä, näytelmiä ja leikkejä. HERO:n jäsenten käytössä olivat myös Helsingin kuurojenyhdistyksen kesäpaikat Satulinna ja Suvipirtti virkistystä ja yhdessäoloa varten.
Merkkivuodet ovat olleet syy kokoontua juhlimaan mutta myös tarkastelemaan omaa menneisyyttä. Vuosijuhlien ohjelmassa ovat olleet juhlapuheet, historiakatsaukset, ansioituneiden jäsenten muistamiset, onnitteluiden vastaanotto, kunniakäynnit haudoilla ja tietysti juhlalliset illalliset tai kahvitarjoilu.
50-vuotisjuhlassa Helsingin Kuuromykkäin Voimistelu- ja Urheiluseuran nimi muutettiin Helsingin Kuurojen Urheiluseura HERO ry:ksi. Samalla HERO sai oman lippunsa, jonka vihki pastori Lauri Paunu. Lipun suunnitteli ja piirsi Osmo Entelä. Hänen luomuksiaan olivat myös kunnia- ja ansiomitalit.
Kuurojen Lehden juttu:
50-VUOTISJUHLAANSA vietti Hgin Hero 24.1.54 Kuurojenyhdistyksen huoneistossa.
Kun juhlasali täyttyi seuran jäsenistä ja kutsuvieraista, aloitti ohjelman B. Mouton lausumalla reippaasti Porilaisten marssin. Seuran puheenjohtaja Arvo Helenius lausui juhlayleisön tervetulleeksi, selostaen lyhyesti seuran työtä urheilun edistämiseksi. Virallisen 50-vuotiskertomuksen esitti Elis Levänen, jonka jälkeen seuran kunniapuheenjohtaja Eino Karilas, joka on ollut mukana toiminnassa perustamisesta lähtien, esitti muistelmiaan. Hän esitti hauskoja välähdyksiä seuran perustamisajoilta, toimintavuosilta ja kilpailumatkoilta. Muotokuvien paljastuspuheen piti hra Hjalmar Sandblom, esitellen seuran perustajat ja maineikkaimman urheilijan. Yleisön seisoalleen noustua vedettiin verho alas ja sen takaa paljastuivat seuran perustajien Oskari Lumpeen, Eino Karilaan ja Sulo Wuokon kuvat sekä erikseen toisessa kuvassa maineikkain urheilija Antti Jokelainen. 50 vuotta täyttäessään sai Hero uuden lipun, jonka luovutti lippukomitea. Luovuttajien puolesta puhui rva Aura Ahlbäck, pyytäen seuran kunniapuheenjohtaja Eino Karilasta vastaanottamaan lipun ja luovuttamaan sen nuorelle polvelle. Juhlallisesti hra Karilas otti lipun vastaan ja luovutti muutamin sanoin sen seuran nykyiselle puheenjohtajalle Arvo Heleniukselle, joka johtokunnan jäsenten kanssa otti sen vastaan, kiittäen luovuttajia. Seurasi pastori Lauri Paunun puhe olympiaurheilusta, urheiluhengestä ja lipusta, jonka jälkeen hän vihki seuran uuden lipun tarkoitukseensa, toivossa että urheilutoiminta menestyisi hyvin ja siunauksellisesti. Vihkimisen jälkeen lausui rva Aura Ahlbäck runon ”Soihdunkantajat” (kirj. Lauri Pohjanpää). Ennen kahvitarjoilua jaettiin ensimmäiset kunnia- ja ansiomitalit hyvin ansioituneille seuran toimihenkilöille ja parhaille urheilijoille Heron perustamisesta lähtien. Hra Sulo Ikolan selostaessa antoi neiti Aili Huotari ensimmäisen kunniamitalin hra Eino Karilaalle ja seuraavat saivat: hrat Hj. Sandblom, J. Luomajoki, B. Ahlbäck, A. Jokelainen (puolisolle) ja A. Helenius. Ansiomitalit saivat rva Aura Ahlbäck, hrat V. Lehtonen ja O. Kilpinen.
Lopuksi esitettiin useita henkilökohtaisia onnitteluja, joita oli tullut myös adresseina ja sähkösanomina. Useita puheita pidettiin, kertoen omista kokemuksista ja näkemyksistä seuran toiminta-ajalla. Hyvin onnistunut, arvokas juhla päättyi Maamme-lauluun. Herolla on kunnia kiittää niitä henkilöitä, jotka muistivat seuraamme rahalahjoin ja esinein. Lahjoittajien joukossa oli mm. hra Hannes Yläkorpi Hämeenlinnasta, Väinö Salomaa Keravalta, rouva ja herra Emil Färdig Helsingistä. Valitettavaa oli, että 50-vuotisjuhla oli järjestetty vain jäsenille ja kutsuvieraille, mutta ensi kesänä SKUL:n yleisurheilumestaruuskilpailujen yhteydessä järjestetään taas suuret juhlat kaikille vieraillekin. Tässä tilaisuudessa jaetaan taas ylimääräiset kunnia- ja ansiomitalit seuramme hyvin ansioituneille toimihenkilöille ja parhaille urheilijoille.
|